Monille vanhan linjan PC-pelaajille sanat Medal of Honor tuovat mieleen toisen maailmansodan sotapelin, joita nimeä kantavaan pelisarjaan tuotiin käsi- ja pelikonsoliversiot mukaan laskien yhteensä 12 kappaletta vuosien 1999 ja 2007 välillä. Putkea seurasi kolmen vuoden välikuolema ja siirtyminen nykyaikaan vuoden 2010 Medal of Honor -pelin myötä. Battlefieldien jalanjäljissä DICE:n ja Bad Company 2:sta tutun Frostbite 1.5:n vauhdittamana tehty paluu ei mennyt aivan kuin kaavailtiin - pelaajien mielenkiinnon puututtua peli päätyi täydentämään alelaareja muutamassa kuukaudessa ja vaipui sitä myötä unohduksiin.
Aikaa on mennyt kaksi vuotta ja losangelesilainen studio Danger Close on heivannut DICE:n matkasta, vaihtanut pelimoottorin Frostbite 2.0:aan ja puhkuu uutta intoa. Ydinteemana ovat yhä Tier 1 -operaattorit, jotka tunnetaan haastavia erikoistehtäviä suorittavina huippusotilaina. Peli viekin pelaajan tutuille konfliktialueille Bosniaan, Pakistaniin, Filippiineille ja Somaliaan suorittamaan huippusalaisia tehtäviä estääkseen terroristipomon kavalat suunnitelmat.
Yksi voi pelastaa kaiken
Yksinpelissä hypätään kahden hahmon varusteisiin vuoron perään: Navy SEAL -taustainen USA:n merivoimien tarkka-ampuja Stump ja edellisosasta tuttu Preacher. Pääjuoni vie sotilaat jahtaamaan PETN:ä tunnettua pentaerytritolitetranitraattia, jota löytyy terroristien vuoristokätköstä valtava määrä - ja puolet siitä puuttuu. Kovasti Osama Bin Ladenia muistuttavan pääpahis Clericin perässä matkataan juonenkäänteiden siivittämänä. Tehtävät eivät etene kronologisesti yhdessä välivideoiden kanssa, vaan ajassa hypitään edestakaisin tapahtumien taustojen selittämiseksi.
Tehtävät suoritetaan useimmiten pienellä iskujoukolla ramboillen. Yhden kentän aikana vastustajia lakoaa kymmenittäin, eikä perusmeininki eroa muista viime aikojen räiskintäpeleistä juuri mitenkään asetelmaa lukuun ottamatta. Putkikartoissa rämmitään checkpointista toiseen tappaen kaikki, jotka eteen kehtaavat asettua. Loputtomasti vihollisia ei sentään ole. Tarinan ensimmäinen tehtävä on surkuhupaisa esimerkki huonosta karttasuunnittelusta, onneksi parempaa on luvassa sen jälkeen. Merkittävä osa ajasta vietetään rakennusten sisällä, joissa putkimaisuus on selvästi vähemmän häiritsevää ja erikoistehtävissä ilmiöstä päästään paikoitellen eroon täysin. Tarinan kohokohdiksi nousevat yllättäen kaksi auton ratissa vietettävää kohtausta, jotka on toteutettu tarkoituksen huomioiden loistavasti. Kertooko se sitten toteutuksen tasapaksuudesta vai allekirjoittaneen mieltymyksistä, kun räiskintäpelin parhaimmissa tehtävissä tehdään kaikkea muuta paitsi ammuskellaan - sen päättäköön jokainen itse.
Tehtävien saatossa vastustajia harvennetaan myös kauko-ohjattavalla MUSA-robotilla, helikopterilla, veneellä, sniputtamalla ja yksin ilman muuta tiimiä. Quick time eventejä ei Warfighterissa ole, sen sijaan ovia murretaan erilaisilla breach-tekniikoilla. Aluksi käytössä on vain topakka potku mutta murtamista seuraavan lyhyen bullet time -hetken aikana napsittavat pääosumat avaavat niitä lisää. Näin sorkkaraudan ja haulikon kautta lopulta pääsee käsiksi kunnon räjähteisiin. Mitään väliä murtamistekniikalla ei tosiasiassa ole, ovi aukeaa samalla tavalla potkulla kuin räjähteelläkin. Kai siihen jotain olisi voinut keksiä?
Kolmentoista yksinpelitehtävän läpäisemiseen kuluu aikaa noin 5-6 tuntia. Normal-taso tarjoaa kohtuullisesti haastetta, eikä ihan päättömään suhailuun ole varaa. Vaikeustasoja on aluksi kolme (Easy, Normal, Hard), mutta avattavissa on vielä kaksi lisää (Hardcore ja Tier 1). Uudelleenpeluuarvo ei ole järin korkea putkimaisuuden vuoksi, sen ajan viettää ennemmin moninpelin parissa.
Ensimmäisten tehtävien aikana juonesta ei saa kovinkaan paljoa irti, mutta kurssi muuttuu viimeisten parin kohdalla. Lopputekstejä katsottaessa fiilikset ovat jo ihan jees -tasoa, joskin siinä suuressa roolissa ovat tehtävien välillä näytettävien videoiden tapahtumat. Tosielämän realiteetit tuodaan sen verran vahvasti esille, että niitä unohtuu väkisinkin hetkeksi miettimään. Videoita ei voi skipata, ja hyvä niin, sillä ilman niitä tarina olisi vain kasa palapelin palasia.
Moninpelistä peli paranee
Warfighter lukeutuu siihen kastiin, joka kuuluu arvostella moninpelinsä perusteella. Sen saralla oppeja on ammennettu reippaasti Battlefield 3:sta muutamin poikkeuksin. Aseluokkia on kuusi, joista jokaisen alta löytyy 12 operaattoria eri maiden erikoisjoukoista. Aluksi auki on vain Assaulter-luokka sekä sen vapaavalintainen operaattori. Loput aseluokat Demolition, Heavy Gunner, Point Man, Sniper ja Special Ops aukeavat vähitellen kokemuspisteiden karttuessa. Sama sääntö pätee operaattoreihin. Jokaisella aseluokalla on oma erikoistaitonsa, kuten Special Opsin kyky havaita vastustajat hetken ajan seinienkin takaa tai Demolitionin erikoissuojan antava Ballistic Armor. Operaattorivalinta vaikuttaa aseeseen ja sen vahvuuksiin. Vähitellen pisteiden karttuessa aseita voi kustomoida vaihtamalla mm. optiikkaa, piippua, lipasta tai väritystä.
Pelimuotoja on viisi. Sector Controlissa ratkaisee alueiden hallinta ja Team Deathmatchissa tapoista saadut pisteet. Hotspotissa kartalla on viisi räjähdekätköä, joista kerrallaan aktiivisena kohteena on yksi satunnaisesti arvottu. Hyökkäävän tiimin tehtävänä on räjäyttää se ennen aikarajaa. Kierroksen voittaa joukkue, joka onnistuneesti tuhoaa tai puolustaa kolme kohdetta. Neljäs pelimuoto on jokseenkin vastaava: Combat Missionissa hyökkääjillä on rajallinen määrä spawneja, joiden turvin täytyy ehtiä tuhoamaan kolme pommia. Jokaisesta räjäytyksestä spawneja saa muutaman lisää.
Persoonallisin pelimuodoista on Home Run. Sille on kaavailtu eSports-kiinnostustakin lyhyiden kierrostensa vuoksi. Pelimuodossa on kymmenen kolmen minuutin kierrosta ilman respawneja. Hyökkäävä tiimi yrittää kuljettaa toisen kahdesta lipusta tukikohtaansa. Lipun ryöstäminen tai vastustajien eliminoiminen lipun ollessa hallussa on kahden pisteen suoritus, pelkkä eliminointi yhden. Puolivälissä vaihdetaan puolia ja kymmenen kierroksen jälkeen voittaja on selvillä. Nykypelien helpotuksiin kyllästyneiden iloksi jokaista pelimuotoa voi pelata myös Hardcorena.
Pelaajamäärä vaihtelee pelimuodon mukaan 12 ja 20 välillä. Tiimit rakentuvat kahden hengen Fireteam-joukoista ja tiimipelistä on oikeasti apua. Lisää ammuksia tai energiaa saa ainoastaan tulitiimin kaverilta, ja kuollessa takalinjaan syntymisen sijaan lähemmäs toimintaa pääsee, jos tiimikaveri malttaa olla muutaman sekunnin ajan turvassa. Se oikeasti kannattaa, sillä hyöty on molemminpuoleista, kun kaveri on turvaamassa selustaa. Tiimikaveri näkyy ruudulla ja kartalla vihreänä. Hahmon ääriviivat piirtyvät vihreinä, vaikka pelaaja olisi seinänkin takana. Kaverin pyytämät ammukset eivät vähene omasta määrästä, vaan tupsahtavat tyhjästä. Logiikka lienee omaksuttu EU:n talouspolitiikasta. Epäloogisuudestaan huolimatta Fireteam on hyvin toteutettu idea, joskaan tiimikaveriaan ei pysty valitsemaan. Sama rajoitus koskee puolen vaihtoa - joukkueet tasoittuvat automaattisesti vain kierrosten välillä, eikä aina silloinkaan.
Moninpelikarttoja on alkujaan kahdeksan ja kaksi lisää on tulossa joulukuussa. Kooltaan ne ovat supistuneet melko tiiviiksi ja Call of Dutymaisiksi mutta pääosin karttasuunnittelu tuntuu hyvältä. Pelaajien oppiessa ne paremmin nähdään onko balanssi saatu kohdalleen, vielä hyökkäävä tiimi on useimmiten voittaja. Pienen koon vuoksi alhainen pelaajamäärä ei aiheuta tylsiä hetkiä, vaan varpaillaan tulee olla jatkuvasti. Fireteamien sijainnin hajanaisuus korostaa vielä tätä. Vaihtoehtoisia kulkureittejä kartoissa on tavallisesti kaksi ja jotkin rakennukset tarjoavat lisäsuojaa. Frostbite 2:sta huolimatta seiniin ei voi tehdä uusia uloskäyntejä, ainoastaan kulkureiteille ripotellut pienemmät suojat hajoavat.
Pisteputkista palkitaan Support Actioneilla. Ruudulla näkyvän palkin täyttyessä saa käyttöönsä joko hyökkäävän tai puolustavan toimenpiteen, joka on riippuvainen aseluokasta ja kerätyistä pisteistä. Pistetasoja on neljä ja tappavuus nousee tasojen mukana. Paras mahdollinen toimenpide jokaisella aseluokalla on Apache-helikopteri, jonka puikkoihin Fireteamin molemmat jäsenet hyppäävät.
Pakkasenpurema tae näyttävyydelle?
Graafisesti Warfighteria on reilua verrata samaa pelimoottoria käyttävään Battlefield 3:een. Oli syy mikä tahansa, ei ilme tai äänet yllä samalle tasolle oikeastaan missään vaiheessa. Yksinpelin välivideot on toteutettu tyylillä, mutta muutoin päällimmäisenä mieleen jäävät karkeus ja paikoitellen välkkyvät tekstuurit. Olisikohan DICE kannattanut sittenkin pitää mukana kehitystyössä - toisaalta, sitten varmaan tämäkin peli olisi sinisävyinen.
Jokaisella osa-alueella laahataan perässä mutta pelin pahin kompastus on sattunut valikoiden kanssa. PC-pelaajien onneksi alustalla asioita hoidetaan Battleloginkin kautta. Samaa ei voi sanoa konsoleista, joilla on tyytyminen hitaisiin ja epäloogisiin valikoihin, joiden epäonnistuneesta suunnittelusta voisi kirjoittaa kokonaan oman artikkelinsa. Valikot tekevät esimerkiksi aseen varusteiden valitsemisesta helvettiä ja melkeinpä yhtä hankalaa on moninpelistä poistuminen. Ruudulla on kertakaikkisesti liikaa informaatiota kerralla, eikä olkanäppäimiä, selkeätä jäsentelyä tai värejä ole muistettu hyödyntää tarpeeksi.
Parempi onni toisella kerralla?
Warfighterissa on paljon hyvää. Silti ei voi olla toteamatta, että kokonaisuutta leimaa tylsyys ja hiomattomuus, joka näkyy välkkyvinä grafiikkoina ja tuntuu loppuun asti miettimättä jääneinä ominaisuuksina. Joidenkin ominaisuuksien kohdalla tekisi mieli hakata päätään seinään. Pahin kämmi on ehdottomasti karmeat valikot, joita julkaisupäivän päivitys ei liiemmin parantanut. Pelillisesti suurin ongelma on, ettei moninpelissä ole mahdollista vaihtaa puolta tai valita Fireteamiä.
Yritys on parempi kuin viimeksi, mutta väistämättä mieltä kalvaa epäilys, että niinköhän tämäkin tunaroidaan kakkosluokan julkaisuksi. Markkinointitempauksistaan päätellen EA pelkää juuri sitä. Ehkäpä samasta syystä yksikään valtamedia ei peliä saanut arvosteltavakseen etukäteen. En silti julistaisi kuolemaa vielä, koska potentiaalia moninpelissä on. Fireteam-kaksikolla tiimipeli on todennäköisemmin hyvällä tasolla, koska siihen voi itse niin merkittävästi vaikuttaa. Lopullinen onnistuminen on kiinni siitä, miten hyvin massat pelistä kiinnostuvat ja onnistuvatko pari seuraavaa päivitystä korjaamaan pahimmat viat. Huipulla olisi todellakin tilaa kolmannelle räiskintäpelisarjalle.
Arvosana: 7/10
Medal of Honor: Warfighter
|
Aikaa on mennyt kaksi vuotta ja losangelesilainen studio Danger Close on heivannut DICE:n matkasta, vaihtanut pelimoottorin Frostbite 2.0:aan ja puhkuu uutta intoa. Ydinteemana ovat yhä Tier 1 -operaattorit, jotka tunnetaan haastavia erikoistehtäviä suorittavina huippusotilaina. Peli viekin pelaajan tutuille konfliktialueille Bosniaan, Pakistaniin, Filippiineille ja Somaliaan suorittamaan huippusalaisia tehtäviä estääkseen terroristipomon kavalat suunnitelmat.
Yksi voi pelastaa kaiken
Yksinpelissä hypätään kahden hahmon varusteisiin vuoron perään: Navy SEAL -taustainen USA:n merivoimien tarkka-ampuja Stump ja edellisosasta tuttu Preacher. Pääjuoni vie sotilaat jahtaamaan PETN:ä tunnettua pentaerytritolitetranitraattia, jota löytyy terroristien vuoristokätköstä valtava määrä - ja puolet siitä puuttuu. Kovasti Osama Bin Ladenia muistuttavan pääpahis Clericin perässä matkataan juonenkäänteiden siivittämänä. Tehtävät eivät etene kronologisesti yhdessä välivideoiden kanssa, vaan ajassa hypitään edestakaisin tapahtumien taustojen selittämiseksi.
Tehtävät suoritetaan useimmiten pienellä iskujoukolla ramboillen. Yhden kentän aikana vastustajia lakoaa kymmenittäin, eikä perusmeininki eroa muista viime aikojen räiskintäpeleistä juuri mitenkään asetelmaa lukuun ottamatta. Putkikartoissa rämmitään checkpointista toiseen tappaen kaikki, jotka eteen kehtaavat asettua. Loputtomasti vihollisia ei sentään ole. Tarinan ensimmäinen tehtävä on surkuhupaisa esimerkki huonosta karttasuunnittelusta, onneksi parempaa on luvassa sen jälkeen. Merkittävä osa ajasta vietetään rakennusten sisällä, joissa putkimaisuus on selvästi vähemmän häiritsevää ja erikoistehtävissä ilmiöstä päästään paikoitellen eroon täysin. Tarinan kohokohdiksi nousevat yllättäen kaksi auton ratissa vietettävää kohtausta, jotka on toteutettu tarkoituksen huomioiden loistavasti. Kertooko se sitten toteutuksen tasapaksuudesta vai allekirjoittaneen mieltymyksistä, kun räiskintäpelin parhaimmissa tehtävissä tehdään kaikkea muuta paitsi ammuskellaan - sen päättäköön jokainen itse.
Tehtävien saatossa vastustajia harvennetaan myös kauko-ohjattavalla MUSA-robotilla, helikopterilla, veneellä, sniputtamalla ja yksin ilman muuta tiimiä. Quick time eventejä ei Warfighterissa ole, sen sijaan ovia murretaan erilaisilla breach-tekniikoilla. Aluksi käytössä on vain topakka potku mutta murtamista seuraavan lyhyen bullet time -hetken aikana napsittavat pääosumat avaavat niitä lisää. Näin sorkkaraudan ja haulikon kautta lopulta pääsee käsiksi kunnon räjähteisiin. Mitään väliä murtamistekniikalla ei tosiasiassa ole, ovi aukeaa samalla tavalla potkulla kuin räjähteelläkin. Kai siihen jotain olisi voinut keksiä?
Kolmentoista yksinpelitehtävän läpäisemiseen kuluu aikaa noin 5-6 tuntia. Normal-taso tarjoaa kohtuullisesti haastetta, eikä ihan päättömään suhailuun ole varaa. Vaikeustasoja on aluksi kolme (Easy, Normal, Hard), mutta avattavissa on vielä kaksi lisää (Hardcore ja Tier 1). Uudelleenpeluuarvo ei ole järin korkea putkimaisuuden vuoksi, sen ajan viettää ennemmin moninpelin parissa.
Ensimmäisten tehtävien aikana juonesta ei saa kovinkaan paljoa irti, mutta kurssi muuttuu viimeisten parin kohdalla. Lopputekstejä katsottaessa fiilikset ovat jo ihan jees -tasoa, joskin siinä suuressa roolissa ovat tehtävien välillä näytettävien videoiden tapahtumat. Tosielämän realiteetit tuodaan sen verran vahvasti esille, että niitä unohtuu väkisinkin hetkeksi miettimään. Videoita ei voi skipata, ja hyvä niin, sillä ilman niitä tarina olisi vain kasa palapelin palasia.
Moninpelistä peli paranee
Warfighter lukeutuu siihen kastiin, joka kuuluu arvostella moninpelinsä perusteella. Sen saralla oppeja on ammennettu reippaasti Battlefield 3:sta muutamin poikkeuksin. Aseluokkia on kuusi, joista jokaisen alta löytyy 12 operaattoria eri maiden erikoisjoukoista. Aluksi auki on vain Assaulter-luokka sekä sen vapaavalintainen operaattori. Loput aseluokat Demolition, Heavy Gunner, Point Man, Sniper ja Special Ops aukeavat vähitellen kokemuspisteiden karttuessa. Sama sääntö pätee operaattoreihin. Jokaisella aseluokalla on oma erikoistaitonsa, kuten Special Opsin kyky havaita vastustajat hetken ajan seinienkin takaa tai Demolitionin erikoissuojan antava Ballistic Armor. Operaattorivalinta vaikuttaa aseeseen ja sen vahvuuksiin. Vähitellen pisteiden karttuessa aseita voi kustomoida vaihtamalla mm. optiikkaa, piippua, lipasta tai väritystä.
Pelimuotoja on viisi. Sector Controlissa ratkaisee alueiden hallinta ja Team Deathmatchissa tapoista saadut pisteet. Hotspotissa kartalla on viisi räjähdekätköä, joista kerrallaan aktiivisena kohteena on yksi satunnaisesti arvottu. Hyökkäävän tiimin tehtävänä on räjäyttää se ennen aikarajaa. Kierroksen voittaa joukkue, joka onnistuneesti tuhoaa tai puolustaa kolme kohdetta. Neljäs pelimuoto on jokseenkin vastaava: Combat Missionissa hyökkääjillä on rajallinen määrä spawneja, joiden turvin täytyy ehtiä tuhoamaan kolme pommia. Jokaisesta räjäytyksestä spawneja saa muutaman lisää.
Persoonallisin pelimuodoista on Home Run. Sille on kaavailtu eSports-kiinnostustakin lyhyiden kierrostensa vuoksi. Pelimuodossa on kymmenen kolmen minuutin kierrosta ilman respawneja. Hyökkäävä tiimi yrittää kuljettaa toisen kahdesta lipusta tukikohtaansa. Lipun ryöstäminen tai vastustajien eliminoiminen lipun ollessa hallussa on kahden pisteen suoritus, pelkkä eliminointi yhden. Puolivälissä vaihdetaan puolia ja kymmenen kierroksen jälkeen voittaja on selvillä. Nykypelien helpotuksiin kyllästyneiden iloksi jokaista pelimuotoa voi pelata myös Hardcorena.
Pelaajamäärä vaihtelee pelimuodon mukaan 12 ja 20 välillä. Tiimit rakentuvat kahden hengen Fireteam-joukoista ja tiimipelistä on oikeasti apua. Lisää ammuksia tai energiaa saa ainoastaan tulitiimin kaverilta, ja kuollessa takalinjaan syntymisen sijaan lähemmäs toimintaa pääsee, jos tiimikaveri malttaa olla muutaman sekunnin ajan turvassa. Se oikeasti kannattaa, sillä hyöty on molemminpuoleista, kun kaveri on turvaamassa selustaa. Tiimikaveri näkyy ruudulla ja kartalla vihreänä. Hahmon ääriviivat piirtyvät vihreinä, vaikka pelaaja olisi seinänkin takana. Kaverin pyytämät ammukset eivät vähene omasta määrästä, vaan tupsahtavat tyhjästä. Logiikka lienee omaksuttu EU:n talouspolitiikasta. Epäloogisuudestaan huolimatta Fireteam on hyvin toteutettu idea, joskaan tiimikaveriaan ei pysty valitsemaan. Sama rajoitus koskee puolen vaihtoa - joukkueet tasoittuvat automaattisesti vain kierrosten välillä, eikä aina silloinkaan.
Moninpelikarttoja on alkujaan kahdeksan ja kaksi lisää on tulossa joulukuussa. Kooltaan ne ovat supistuneet melko tiiviiksi ja Call of Dutymaisiksi mutta pääosin karttasuunnittelu tuntuu hyvältä. Pelaajien oppiessa ne paremmin nähdään onko balanssi saatu kohdalleen, vielä hyökkäävä tiimi on useimmiten voittaja. Pienen koon vuoksi alhainen pelaajamäärä ei aiheuta tylsiä hetkiä, vaan varpaillaan tulee olla jatkuvasti. Fireteamien sijainnin hajanaisuus korostaa vielä tätä. Vaihtoehtoisia kulkureittejä kartoissa on tavallisesti kaksi ja jotkin rakennukset tarjoavat lisäsuojaa. Frostbite 2:sta huolimatta seiniin ei voi tehdä uusia uloskäyntejä, ainoastaan kulkureiteille ripotellut pienemmät suojat hajoavat.
Pisteputkista palkitaan Support Actioneilla. Ruudulla näkyvän palkin täyttyessä saa käyttöönsä joko hyökkäävän tai puolustavan toimenpiteen, joka on riippuvainen aseluokasta ja kerätyistä pisteistä. Pistetasoja on neljä ja tappavuus nousee tasojen mukana. Paras mahdollinen toimenpide jokaisella aseluokalla on Apache-helikopteri, jonka puikkoihin Fireteamin molemmat jäsenet hyppäävät.
Pakkasenpurema tae näyttävyydelle?
Graafisesti Warfighteria on reilua verrata samaa pelimoottoria käyttävään Battlefield 3:een. Oli syy mikä tahansa, ei ilme tai äänet yllä samalle tasolle oikeastaan missään vaiheessa. Yksinpelin välivideot on toteutettu tyylillä, mutta muutoin päällimmäisenä mieleen jäävät karkeus ja paikoitellen välkkyvät tekstuurit. Olisikohan DICE kannattanut sittenkin pitää mukana kehitystyössä - toisaalta, sitten varmaan tämäkin peli olisi sinisävyinen.
Jokaisella osa-alueella laahataan perässä mutta pelin pahin kompastus on sattunut valikoiden kanssa. PC-pelaajien onneksi alustalla asioita hoidetaan Battleloginkin kautta. Samaa ei voi sanoa konsoleista, joilla on tyytyminen hitaisiin ja epäloogisiin valikoihin, joiden epäonnistuneesta suunnittelusta voisi kirjoittaa kokonaan oman artikkelinsa. Valikot tekevät esimerkiksi aseen varusteiden valitsemisesta helvettiä ja melkeinpä yhtä hankalaa on moninpelistä poistuminen. Ruudulla on kertakaikkisesti liikaa informaatiota kerralla, eikä olkanäppäimiä, selkeätä jäsentelyä tai värejä ole muistettu hyödyntää tarpeeksi.
Parempi onni toisella kerralla?
Warfighterissa on paljon hyvää. Silti ei voi olla toteamatta, että kokonaisuutta leimaa tylsyys ja hiomattomuus, joka näkyy välkkyvinä grafiikkoina ja tuntuu loppuun asti miettimättä jääneinä ominaisuuksina. Joidenkin ominaisuuksien kohdalla tekisi mieli hakata päätään seinään. Pahin kämmi on ehdottomasti karmeat valikot, joita julkaisupäivän päivitys ei liiemmin parantanut. Pelillisesti suurin ongelma on, ettei moninpelissä ole mahdollista vaihtaa puolta tai valita Fireteamiä.
Yritys on parempi kuin viimeksi, mutta väistämättä mieltä kalvaa epäilys, että niinköhän tämäkin tunaroidaan kakkosluokan julkaisuksi. Markkinointitempauksistaan päätellen EA pelkää juuri sitä. Ehkäpä samasta syystä yksikään valtamedia ei peliä saanut arvosteltavakseen etukäteen. En silti julistaisi kuolemaa vielä, koska potentiaalia moninpelissä on. Fireteam-kaksikolla tiimipeli on todennäköisemmin hyvällä tasolla, koska siihen voi itse niin merkittävästi vaikuttaa. Lopullinen onnistuminen on kiinni siitä, miten hyvin massat pelistä kiinnostuvat ja onnistuvatko pari seuraavaa päivitystä korjaamaan pahimmat viat. Huipulla olisi todellakin tilaa kolmannelle räiskintäpelisarjalle.
Plussat [+] + Potentiaali + Fireteam + Kartat | Miinukset [-] - Viimeistelemättömyys - Valikot |
Arvosana: 7/10
MAINOS
MAINOS
1
24.10.2012 21:39
#1
24.10.2012 22:16
#2
24.10.2012 23:29
#3
ihan passeli grafiikka. vai pelataanko pelejä grafiikan vuoksi? grafiikka on vain lisämauste.(ellei nyt ihan Minecraftin grafiikoihin mennä)
Nyt on 2012 ja kyllä sillä on väliä tän luokan peleissä jos haluu menestyä. Bf3 vaikka siinä on isot kentät nii ne joutu tiputta konsoleilla graffan tasoa suurien kenttien vuoks(näyttää paremmalta kui mohw), MOHW codi luokan kentät ja graffat on kui kirveellä veistettyä :D
24.10.2012 23:44
#4
Betaa testailin ja pidin siitä kovasti, ainut haitta oli että grafiikka on iha hirveetä kuraa, cod2 on paremmat.
Se yksi piste kutonen, vihjaan vielä että Counter Strike sarjaa. Grafiikka on mitä on, no silmä lepää siinä vieläkin. Mutta se pelattavuus! Kyllä se on tärkeämpää kuin saada selvää jostain pähkinänkuoreen kirjotetusta tekstistä.
25.10.2012 00:02
#5
Betaa testailin ja pidin siitä kovasti, ainut haitta oli että grafiikka on iha hirveetä kuraa, cod2 on paremmat.
Se yksi piste kutonen, vihjaan vielä että Counter Strike sarjaa. Grafiikka on mitä on, no silmä lepää siinä vieläkin. Mutta se pelattavuus! Kyllä se on tärkeämpää kuin saada selvää jostain pähkinänkuoreen kirjotetusta tekstistä.
Se oli sen ajan peli ja näyttää varmasti paremalta kui mohw :D:D:D:D Pitäähän maksavan asiakkaan jotai vaatia kui noi kulahtanutta grafiikkaa, sentää käyttää frostbite 2.0 hiema on kyllä mokanu mohw tossa graffoissa siis oikeesti jos vertaa COD2 joka on tullu 2005 ja mohw 2012 huhuhuhuh. MOHW singleplayer graffat on sitte iha ok
25.10.2012 02:35
#6
Se oli sen ajan peli ja näyttää varmasti paremalta kui mohw :D:D:D:D Pitäähän maksavan asiakkaan jotai vaatia kui noi kulahtanutta grafiikkaa, sentää käyttää frostbite 2.0 hiema on kyllä mokanu mohw tossa graffoissa siis oikeesti jos vertaa COD2 joka on tullu 2005 ja mohw 2012 huhuhuhuh. MOHW singleplayer graffat on sitte iha ok
Sun mielestä yksinpelissä eri grafiikat? Huomaa onneksi kirjotusasusta henkisen iän sekä näkemyksen nykypäivän peleistä. CodiSitäBäfäTätä & MOHI on paskaa!! Henkilökohtasesti ihan sama näyttääkö se peli minecraftilta vai 3D-pornolta, kuhan se toimii.
Kuinka moni maksava asiakas vaatii parempaa? Ootko itse valittanu jo tekijöille että paskat grafiikat? Itse en ole koskaan vaatinut parempaa muutakuin foorumeilla itkemässä. Parempaa et tuu saamaan, tällä viikolla taas tuli hyvä todiste siitä tai no ehkä voit saada, tuleeha sieltä se UltraHyvännäkönenBattlefield 4 joka pelastaa jokasen elämän, koska ihmiset ei vaatinu tarpeeksi kolmoselta.
brb käyn kattoos kyseisen pelin grafiikat nyt. <3
25.10.2012 03:31
#7
25.10.2012 08:20
#8
25.10.2012 14:01
#9
HD asennus vissii ei toimi multiplayerii, mutta singleplayeriin näyttää tehoavan.
26.10.2012 04:13
#10
27.10.2012 04:25
#11
Juu, ei ole edes 25e arvoinen. Surkeahko räpellys, yritys päästä konsoleiden markkinoille kunnolla call of dutyjen lähelle. Mutta kaukaa hakee, PC pelistä senverran että tökeröhkö konsoliporttaus ja metacritic antoi KO pelille pc versiolle 60 pistettä ja 56 pistettä PS3 versiolle. Älkää PC miehet ainakaan tätä ostako, ostakaa mielummin ensiviikolla julkaistava Natural Selection 2
Sama pelimoottori mutta eri kaliiperin grafiikka - toiset osaa, toiset ei. En kyllä jaksa keskittyä kuin yhteen moninpeliin kerrallaan, enkä ole kolunnut Battlefield kolmosta vielä puoliksikaan, joten tämä jää ilman muuta väliin. Ja nykyään on sääntö kuin poikkeus että PC-pelit ovat huonoja konsoliporttauksia. Näin se peliala pikku hiljaa näivettyy ja kuolee kun koko ajan tyhmennetään pelejä 12v konsolipelaajia varten ja tehdään kaikki hutiloiden. Joku mainitsi 1.6:n (tiedätte minkä), eipä voi kuin kaiholla muistella niitä loiston päiviä.
27.10.2012 11:21
#12
4->6,5 on muut antanut
12.11.2012 13:44
#13
12.11.2012 17:56
#14
Tänää havaitsin että kyseinen peli ois 29.95e VPD/Prisma/Discshop/verkkokauppa.comis, mutta mietin että onko kyseinen peli nyt niin hyvä kuin on hypetetty? Pc:lle siis
Onko tätä peliä hypetetty? minusta tää on saanu aika paljon kritiikkiä ja itehän en rahojani tähän ole laittamassa. 30e:llä kuitenkin saa baarissa aika monta juomaa...
1