
Kesäkuussa kajahtaa! Oululainen
VECTOR - Suomen verkkopeliyhdistys ry järjestää kesäkuun 4.-7. kolmen vuorokauden mittaisen verkkopelitapahtuma
Vectoraman. Tapahtumaan odotetaan 700 konepaikallista osallistujaa.
Tämän vuoden kuuminta antia on
Counter-Strike: Global Offensive -pelissä järjestettävä ammattilaistasoinen turnaus, jossa Suomen kovimmat pelaajat kisaavat keskenään 3000 euron palkintopotista. Ammattilaisturnauksen lisäksi Vectoramassa kisataan palkinnoista...

LanTrek '15 -pelitapahtuma alkaa jo tänään torstaina ja se järjestetään viime vuoden tapaan Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 26.2.-1.3.2015. Tapahtumaan järjestetään kaksi suurta NON-BYOC-turnausta, CS:GO ($6000) ja Hearthstone ($3000). Kuten Assemblyissa kuukausi sitten, Yle on mukana tuottamassa lähetyksiä niin Areenalle, kuin myös TV2:lle. Toisaalta tällä kertaa CS:GO-turnaus tulee olemaan täysin kotimainen, jonka lähetyksiin Yle on ottamassa fokuksen muiden turnausten sijasta.

Tulevan kesän
Assembly Summer -tapahtuma on aikaistunut viikolla. Ennakkotietojen mukaan tapahtuma oli määrä järjestää 6.-9. elokuuta, mutta määrittelemättömistä syistä ajankohta on siirretty takaisin totuttuun elokuun ensimmäiseen viikonloppuun eli 30.7.-2.8. Tapahtumapaikkana toimii yhä
Helsingin Messukeskus.

Talvi-assyt alkavat jälleen Messukeskuksessa perjantaista alkaen, 30.1-1.2.2015, houkutellen noin 1700 lanittajaa. Jos et seurannut viime kesän Assemblyja, kannattaa suunnata paikan päälle tai vähintään seurata stream-lähetyksiä oikeilla hetkillä, sillä Suomessa ei ole aikaisemmin nähty viime kesän kaltaista kilpapelitapahtumaa. Nimittäin silloin CS:GO-turnauksen finaalia seurasi TV2:lta samanaikaisesti jopa 72 000 katsojaa, jolloin se oli kanavan
katsotuimpia ohjelmia viime vuonna.
Yle on tälläkin kertaa mukana tapahtumassa niin Areenan voimin, kuin myös TV2:lla CS:GO-finaalin parissa, joten odotukset ovat kovat.

Tammi- ja helmikuun vaihteeseen ajoittuvan
Assembly Winter 2015:n lipunmyynti on alkanut. Tänään paikkansa pääsevät hankkimaan ryhmät ja huomisesta kello 19.00 alkaen kaikki muut.
Helsingin Messukeskuksessa järjestettävään tapahtumaan pääsee osallistumaan yhteensä 1682 lanittajaa. Tavallinen konepaikka kustantaa 55 euroa, laajempi 65 euroa.

Helmikuun lopussa Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa pidettävien
LanTrekien lipunmyynti on alkanut. Tietokonepaikkojen hinnat alkavat 52 eurosta ja paremman TEHO-paikan saa 65 eurolla. Tavallinen kävijälippu kustantaa 18 euroa ja sillä pääsee osallistumaan Peliluolan turnauksiin. Varsinaisiin turnauksiin osallistuakseen tulee lunastaa turnauslippu, johon sisältyy myös sisäänpääsy.
Hearthstonen ja
Counter-Strike: Global Offensiven hinnat ovat 50 euroa.

Porin perinteinen
Insomnia-verkkotapahtuma järjestetään 16. kertaa tänä viikonloppuna 23.-26.10.2014 tällä kertaa uudessa paikassa,
Porin raviradalla. Tapahtumapaikka tuo mukanaan muutoksia koulun tiloihin nähden, kuten ulkoilmascreenin ja lanitila on rakennettu katsomoon. Paikalle odotetaan noin 300 lanittajaa.
Jyväskylän eSports-Seura JeSSe ry on järjestämässä ensimmäistä
Jessembly-verkkopelitapahtumaa syysloman viikonloppuna, eli 17.-19. lokakuuta. Paikalle odotetaan yli 200 lanittajaa ja osallistujia PC- ja konsoliturnauksiin.

Tämän vuotisten Assemblyjen turnaukset ovat vihdoin saatu päätökseen. Turnausten peluu aloitettiin jo torstaina ja erityisesti seuraavina päivinä kaikki kolme katsomoa olivat kovassa käytössä. Turnauksissa rahaa oli jaossa yli 10 000 euroa + 10 000 dollaria, joten kovin pienistä turnauksista ei voi puhua.

Gaming.fi otti Helsingin Messukeskuksessa pidettävillä Assemblyilla kierroksen tapahtuman valoisalla puolella. Mikin ääressä on äänessä
Jaakko "Pawsaur" Markkanen.

Torstaina Helsingin Messukeskuksessa alkaneista Assembly Summer 2014:sta on julkaistu ensimmäiset kuvat. Kuvia voi selata joko
sivustoltamme tai
Facebookin puolelta.

Heinä-elokuun vaihteessa 31.7.-3.8.2014 järjestettävä jokavuotinen
Assembly Summer siirtyy tänä vuonna Hartwall Areenalta takaisin
Helsingin Messukeskukseen, jossa kesätapahtumaa on järjestetty jo 90-luvulla. Kesäassyt keskittyvät ennen kaikkea olemaan yhä demotapahtumana, mutta luvassa on myös yksi vuoden merkittävimpiä eSports-kisatapahtumia Suomessa. Näkyvyys on taattu, sillä Ylelle tulee tapahtumaan tv-studio ja se televisioi
Counter-Strike: Global Offensive -turnauksen finaalin TV2:n kautta sekä muita ammattitason turnauksia Yle Areenalla.

Oulun jäähallilla Raksilassa on taas tulevana viikonloppuna vuosittainen Vectorama-lanitapahtuma, joka alkaa jo torstaina 5.6.2014. Tapahtuma houkuttelee yli 500 lanittajaa ja lisäksi siellä järjestetään paljon turnauksia, joista League of Legends- ja Hearthstone-turnauksissa on luvassa käteispalkinnot.
LanTrek on julkistanut seuraavan vuoden tapahtumansa.
LanTrek 2015 järjestetään kuluneen vuoden tapaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, mutta suuremmissa tiloissa. Tapahtuma ajoittuu hiihtolomaviikolle 26.2. - 1.3.2015 ja sinne odotetaan saapuvan yli tuhat lanittajaa.
The Group ry järjestää järjestyksessään 19. LAN-tapahtuman heinäkuussa Helsingin Medialukiolla. Ninja-teemaisessa
Solid Ninjutsu -tapahtumassa on yli 300 konepaikkaa. Aiempina vuosina Solid-tapahtumat ovat ajoittuneet heti kesäloman alkuun, mutta tänä vuonna alkua on siirretty kuukaudella eteenpäin heinäkuun toiselle viikolle to-su 10.-13. päivä.