
On se suuremmoista aikaa tällä hetkellä. Odotettu MM-futis lähti käymään torstaina Brasiliassa, monet juhlivat valmistumisiaan tänään ja tietenkin
Gaming.fi täyttää tänään 10 vuotta. Parannetaan tätä lauantaita eilen väliin jäänneellä kevennyksellä!

Tämä päivä jää historiaan lukuisista syistä, joista vähintään yksi on hyvinkin merkittävä.
Gaming.fi täyttää tänään huikean pyöreät 10 vuotta! Tänään tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä hetkestä, kun sivusto ensimmäisen kerran nettiin ilmestyi. Vielä 14.6.2004 sitä olisi ollut hyvin vaikea uskoa, että pienestä ja aivan liian nopeasti kyhätystä
Battlefield-pelisarjalle suunnatusta "sivustosta" voisi ylipäätänsä tulla jotain.
Todellisuus on joskus ihmeellistä, sillä niin kävi ja vuosien saatossa on käyty läpi pitkä liuta pelejä, laitteita, tapahtumia sekä hyviä ja huonoja hetkiä. Nykyisin huomiota saavat kaikki hyvät pelit genrestä riippumatta, myös konsoleilta. Ylläpitäjiä sivustolla on ollut kymmeniä, mutta se sama ydinporukka jaksaa...

Pitkään sitä sai odottaa ja vielä joutuu vähän lisää, mutta
GTA V on virallisesti tulossa uusille alustoille.
PS4:n ja
Xbox Onen omistajat pääsevät ottamaan kaiken irti laitteistostaan, sekä
PC-pelaajat nauttimaan erinomaisesta pelistä ja ennen kaikkea sen lukuisista modifikaatioista.
Tarkempi ajankohta selviää kesän mittaan, mutta julkaisut ajoittuvat syksylle. Tsekkaa alta julkistustraileri.
Rockstar myös lupailee, että aiemman sukupolven konsoleilla hankitun omaisuuden ja tehdyt tallennukset saa käyttöönsä alustarajoitusten ylitse.

Los Angelesissa käynnistyy tänään yksi pelimaailman merkittävimmistä messuista,
E3. Ensimmäisenä pressitilaisuutensa pitää kello 19:30 alkaen
MicroSoft. Microsoftin jälkeen vuorossa ovat:
EA,
Ubisoft,
Sony ja
Nintendo. Luvassa on uusia pelijulkistuksia ja lisämateriaalia jo julkaistuista peleistä. Sreamia tapahtumasta tarjoaa muunmuassa
Twitch.tv.

Oulun kaupunki ja
ENCE eSports järjestävät Rotuaarin aukiolla
Rotuaari pelaa! -tapahtuman perjantaina 4.7.2014 eli perinteisen Oulun päivien yhteydessä ja tietysti myös jalkapallon MM-kisojen kunniaksi. FIFA 14 -turnaus on kaikille avoin ja kolmen parhaan joukolle on luvassa 500 euron palkintopotti. Turnaus pelataan Xbox 360 -konsolilla ja turnauksen ratkaisuottelut tullaan näkemään päälavalla selostuksineen.
Lisätietoja ja säännöt:
rotuaaripelaa.fi

Watch_Dogs julkaistiin viime viikolla ja tottahan toki Gaming.fi otti pelin heti koeajoon. Oliko pelin ennakkohype ylimitoitettua vai onnistuiko Watch_Dogs täyttämään sille asetetut odotukset, se selviää lukemalla arvostelu!

Oulun jäähallilla Raksilassa on taas tulevana viikonloppuna vuosittainen Vectorama-lanitapahtuma, joka alkaa jo torstaina 5.6.2014. Tapahtuma houkuttelee yli 500 lanittajaa ja lisäksi siellä järjestetään paljon turnauksia, joista League of Legends- ja Hearthstone-turnauksissa on luvassa käteispalkinnot.
Dota 2 pelinä on viime vuosina saavuttanut erittäin suurta suosiota niin Suomessa kuin maailmallakin. Tästä hyvä esimerkki on USA:ssa järjestettävä Dota 2 -turnaus The International, jonka palkintopotti on suurimmilta osin kerätty pelin sisäistä lippua myymällä. Turnauksen palkintopotti on nyt kohonnut jopa 8,2 miljoonaan dollariin. On siis korkea-aika, että Suomi saa myös oman liigan peliin liittyen.
LanTrek on julkistanut seuraavan vuoden tapahtumansa.
LanTrek 2015 järjestetään kuluneen vuoden tapaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa, mutta suuremmissa tiloissa. Tapahtuma ajoittuu hiihtolomaviikolle 26.2. - 1.3.2015 ja sinne odotetaan saapuvan yli tuhat lanittajaa.
Watch_Dogs julkaistiin tällä viikolla ja jos peliä ei vielä ole hankkinut, nyt se on mahdollista voittaa. Tarjolla on Watch_Dogsista
PlayStation 4 -versio. Pidetään homma yksinkertaisena ja osallistumiseen riittää tämän uutisen kommentointi.
Osallistumisaikaa kilpailuun on 08.06.2014 klo 14:00 asti. Sunnuntaina otamme voittajaan yhteyttä yksityisviestillä. Jos voittaja ei vastaa yhteydenottoon kahden päivän kuluessa, suoritetaan uusi arvonta. Hyvää kesää kaikille!

EA on kunnioittanut lähestyviä jalkapallon MM-kisoja uudella FIFA-sarjan pelillä: 2014 FIFA World Cup Brazil vie tutun pelisarjan Brasilian aurinkoisiin maisemiin. Koska kyseessä ei ole puhdas jatko-osa, eivät odotukset ole korkealla. Onko World Cup vain FIFA 14:sta MM-kisojen brändäyksellä? Arvostelustamme se selviää!

Hyvää huomenta vaan pitkästä aikaa kevennyksen merkeissä, sitten Vappukekkerien! Nyt kun
Ubisoftin vahtikoirat ovat olleet viikon hypetetyin juttu, niin ei tarvitse paljon arvailla, mitä tämän viikon ohjelmassa on!
EA ja Dead Space -sarjasta tuttu
Visceral Games julkistivat tänään seuraavan projektinsa nimeltä
Battlefield Hardline, josta vuoti seitsemän minuuttia pelikuvaa jo eilen. Battlefield-sarjan monista muista peleistä poiketen
DICE ei ole Hardlinen pääkehittäjänä.
Valve on julkaissut Steamin vakaaseen versioon kaikkien käytettäväksi
In-Home Streaming -ominaisuuden. Kotistriimauksen avulla raskaankin pelin pelaaminen onnistuu millä tietokoneella tahansa, kunhan samaan lähiverkkoon on kytketty varsinainen pelitietokone, joka vastaanottaa komentoja ja lähettää kuvaa ja ääntä. Ominaisuus mahdollistaa pelaamisen millä tahansa Steamin tukemalla alustalla, kuten tehokkaalla Windows-tietokoneella pelaamisen etänä SteamOS:lla.

Steam-alet unohtukoon toistaiseksi, kun muualtakin niitä halpoja pelejä löytyy!
Humble Storessa on ollut jo muutaman päivän ajan kevätale, jonka tarjoukset ovat vaihdelleet kahden päivän välein. Loppuhuipennukseksi siellä on tällä hetkellä tarjouksessa 40 peliä keskiviikkoon klo 20:00 saakka.