
Ruotsissa, DreamHackeillä ollaan edetty jo Counter-Strike 1.6 -turnauksen pudotuspelivaiheeseen. Lohkovaihe oli suhteellisen yllätyksetön ja suosikit pääsivätkin jatkoon. Pudotuspeleistä silmään osuu ainakin toisella kierroksella pelattava matsi

NaVin ja fnaticin välillä. Suomalaisvärejä edustava

munkka taistelee ensimmäisellä kierroksella ranskalaista Face2Facea vastaan. Tapahtuman kaikki streamit on koottu osoitteeseen
live.dreamhack.se

Tänään alkaa toiminta DreamHackeilla myös Counter-Strike 1.6:n osalta. Counter-Strike turnaus on täynnä huippunimiä, joten taistelu 100 000 ruotsin kruunun voittajasta tulee olemaan varmasti vähintäänkin eeppinen. Jenkkitiimejä ei valitettavasti näyttäisi olevan mukana, mutta rapakon takaa saapuu kuitenkin

MIBR. Suomalaisvärejä turnauksessa edustavat

munkka. Nähtäväksi jää, jatkaako

Na'Vi voittokulkuaan, vai onko Arabletin vetäytyminen eSportsista vaikuttanut heidän suoritustasoon jollain tavalla. Kaikki tapahtuman streamit löytyvät kätevästi samasta osoitteesta
live.dreamhack.se.

Saksan lippulaivana CS 1.6 -skenessä oleva

mousesports tulee kokemaan parin viikon päästä muutoksia sillä kaksi tiimin pelaajista on ilmoittanut lopettavansa kilpapelaamisen.
Edellisen kerran koki kovan menetyksen heinäkuun lopussa, kun yksi heidän tähtipelaajistaan,

Antonio "
cyx" Daniloski kuoli auto-onnettomuudessa. Aiemmin tässä kuussa mousesports sitten

Finn "
karrigan" Andersen liittyi tiimiin kuudenneksi pelaajaksi.

Yksi suomen parhaista CS 1.6 -joukkuista on päättänyt lähteä organisaatiostaan Playzonesta. Syyksi lähtöön joukkue ilmoittaa, etteivät he koe menestyvänsä tarpeeksi hyvin pelatakseen Playzonessa, ja organisaatiolta tuleva tuki on liian vähäistä.

Keskiviikkona

Hangzhoussa, Kiinassa käynnistyi tämän vuoden World e-Sports Masters (WEM) -tapahtuma. Tapahtumassa oli mukana kahdeksan CS 1.6 -tiimiä sekä WC3-pelaajaa. Tapahtumassa oli huima 125 000 dollarin palkintopotti, josta yli puolet eli 69 000 dollaria oli varattu kynärille.
Counter-Strike 1.6 -turnauksessa nähtiin maailman parhaimmisto, kun joukkueet matkustivat eri puolilta maailmaa Hangzhouhun taistelemaan tämän vuoden turnauksen voitosta ja huimista rahasummista. Mukana nähtiin niin viime vuoden turnausvoittoa puolustanut

fnatic sekä heidän maanmiehensä, SK Gaming. Nähtiin turnauksessa myös suomalaisvärejä, kun

Power Gaming otti jälleen osaa turnaukseen.

Suomen suurimmat elektroniikka messut, DigiExpot starttaavat huomenna perjantaina ja sen myötä alkaa myös Peliliigan järjestämä Counter-Strike 1.6:n DreamHack Winter -karsinta. Karsintojen voittajalle on luvassa ilmaiset lennot ja majoitus tapahtuman ajaksi. DreamHackeillä kisaillaankin sitten mojovasta 16000 euron palkintopotista.

Insomnioilla on vietetty nimensä mukaisesti pitkää yötä pelien parissa, kun teknisiltä ongelmilta ei olla säästytty. Ongelmista huolimatta Counter-Strike 1.6 -turnaus on kuitenkin edennyt finaalivaiheeseen, kun toinen semifinaaleista on vielä käynnissä. Lohkovaiheesta semifinaalivaiheeseen pääsivät otteluparit jimmysClub - i'lekt ja mousetek - TEAM-Serial. Toisessa otteluparissa TEAM-serial otti puhtaan 2-0 voiton mousetekistä ja näin varmisti paikkansa finaalissa. Finaalissa on rahaa jaossa jopa 750euroa, joista voittaja kuittaa itsellensä 500e. Valitettavasti streamia ei Counter-Strike 1.6 -turnauksesta vielä saatu, mutta se tulee korjaantumaan piakkoin sillä finaalimatsi tullaan cästäämään Gaming.fi TV:ssä. Nyt onkin siis aika hakea piristävät energiajuomat kaapista, jotta katsojat pysyvät hereillä finaalihuipennukseen saakka! Tietenkin unohtamatta huomenna alkavia Counter-Strike: Source ja StarCraft 2 -turnauksia. Streamia pääset tuttuun tapaan seuraamaan sivun ylälaidan logosta, tai
tästä linkistä!

Insomnia XII:n turnaukset kummittelevat vain tuntien päässä. Jo tänään ovensa avanneen tapahtuman Counter-Strike 1.6 turnaus starttaa huomenna perjantaina kello 18.00. Turnauksen osallistujalista on melko värikäs, mutta Suomen terävin kärki on jättänyt tapahtuman väliin. Moni CS:Source-tiimi on lähtenyt kokeilemaan onneaan vanhan kynärin puolelle ja löytyypä turnauksesta jopa The Groupin oma joukkue. Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että turnaus on Peliliigan virallinen karsintaturnaus, eli voittaja lähtee Winter Assemblyille suoraan kutsulla.

Insomnian Counter-Strike 1.6-kompossa on tapahtunut viimehetken muutoksia, kun kompo siirrettiin myöhemmälle ajankohdalle ja palkintoja on nostettu. Alkuperäinen ajankohta oli siis perjantaina klo. 10:00, mutta järjestäjät päättivät siirtää alkamisajan kello 18:00 perjantaina. Insomnia -lanit pelataan Porissa 28-31.10.

Los Angelesissa ollaan päästy pudotuspelivaiheeseen hieman kuivahkoksi jääneen lohkovaiheen jälkeen. Tästä eteenpäin peleistä ei varmasti puutu jännitystä, kun pelit pelataan kerrasta poikki -menetelmällä. Kaikissa otteluissa pelataan kutenkin best of 3 -menetelmällä, joten yksi huono kartta ei vielä pilaa turnausmenestystä. Osaa otteluista pääsee nauttimaan myös streamin muodossa osoitteessa
http://live.wcg.com/. Aikataulun streameille löydät
täältä. Otteluiden ennakoista vastasi oklibugli.

Yksi WCG:n suurimmista ja odotetuimmista turnauksista on varmasti Counter-Strike 1.6 -turnaus. Jo ennen tapahtumaa turnausta varjosti

fnaticin boikotointi, mutta myös muita ongelmia on esiintynyt. Turnauksesta puuttuu useita joukkueita, poissaolojen syinä ovat muunmuassa viisumi-, raha- ja sponsoriongelmat. Tästä syystä jotkut lohkot ovat jääneet vajaiksi, eikä kunnon kamppailua jatkoonpääsystä edes synny. Turnauksessa on kuitenkin jo nähty hyviä pelejä ja tahti vain kiihtyy jatkossa, kunhan jatkovaiheen pelit pääsevät käyntiin. Kaikista lohkoista pääsee kaksi parasta jatkoon. Osaa otteluista pääsee nauttimaan myös streamin muodossa osoitteessa
http://live.wcg.com/. Aikataulun streameille löydät
täältä.

Muutama kuukausi sitten paluun tehnyt

Power Gaming on joutunut tekemään muutoksia kokoonpanoonsa, kun yksi tiimin pitkäaikaisista jäsenistä siirtyy sivuun tiimin kokoonpanosta.
Suomalaismiehistö on nähty tositoimissa paluun jälkeen muutamassa lan-turnauksessa, saavuttaen top3-sijoituksen jokaisessa turnauksessa. Nyt joukkue on kuitenkin joutunut muutoksen eteen, kun Max Oskari "
ruuit" Aspe siirtyy syrjään tiimin kokoonpanosta. ruuit ei nimittäin jatkossa kykene pelaamaan tarpeeksi paljon, koska hänestä tulee isä tämän syksyn aikana. Max Oskaria paikkaamaan Power Gaming on ottanut entisen PlayZone-pelurin, Kimmo "
BASiC" Fagerholmin.

Samsung Euro Championship -tapahtuman CS-turnaus pelattiin loppuun tänään

Saksassa. CS-turnauksen osallistujalistalta löytyi monia erittäin kovia joukkueita. Vaikka muutama huipputiimi ja pelaaja olikin poissa, ei turnauksen otteluista puuttunut jännitystä. Tapahtuman voittaja SK-Gaming kohtasi finaalissa

mTw-joukkueen, mutta mTw:n hyvästä panoksesta huolimatta SK Gaming lähtee tapahtumasta kotiin mukanaan 15000 euroa.

EPS Nordic Season 3 tarjoaa jälleen Counter-Striken ystäville mielenkiintoisia otteluita pohjoismaisten joukkueiden kesken. Mukana ovat fnaticin, SK:n, mTw:n ja Lionsin kaltaisia maailman huipputiimejä. Suomea kolmannella kaudella edustaa valitettavasti ainoastaan PlayZone. Ottelut alkavat huomenna ja jatkuvat 11 viikkoa.

Tämän vuoden e-Stars-tapahtuma järjestettiin menneenä viikonloppuna Seoulissa,

Etelä-Koreassa. Counter-Strike 1.6:n osalta tapahtumassa nähtiin kuusi joukkuetta, jotka ottivat osaa kahteen eri turnaukseen: King of the Game sekä Continental Cup (Itä vs Länsi).
Ensimmäisenä vuorossa oli Continental Cup, missä vastakkain olivat Itä ja Länsi. Itää edustivat

Tyloo,

WeMade FOX ja

TiTaNs. Lännen edustajina sen sijaan nähtiin

Frag eXecutors,

fnatic ja

MeetYourMakers, joka saapui korvaamaan

Natus Vincere -miehistöä, joka ei kyennyt osallistumaan Ukrainan WCG-karsintojen takia. Continental Cupin voiton nappasi Länsi, kun

fnatic voitti kaikki pelinsä ja johdatti Lännen voittoon.