
Kevennys venähtää hieman iltaan saakka, mutta ketäpä se haittaa, sillä onhan tänään pitkäperjantai!

Kyllä, luit otsikon oikein.
Call of Duty Ghosts saa uuden Voice Packin, johon ääntään on lainannut yksi rap-musiikin ikoneista:
Snoop Dogg. Snoop Doggin ääni korvaa moninpelissä olevan informatiivisen ääninäyttelyn. Paketin julkaisu on 22. huhtikuuta
Xboxeille ja myöhemmin ilmoitettuna ajankohtana muille alustoille. Trailerin mukaan tulossa on melkoista materiaalia:
Sucker Punchin inFAMOUS Second Son oli yksi odotetuimmista peleistä tällä hetkellä pienestä pelipulasta kärsivälle PlayStation 4:lle. Second Sonilla on samalla paljon paineita niskassaan, sillä se on ensimmäinen kunnon yksinoikeuspeli mitä PlayStation 4:lle julkaistaan. Miten inFAMOUS onnistuu lunastamaan sille kasatut odotukset, se selviää lukemalla arvostelumme.
GameSpy-pelipalvelu sulkeutuu 31.5., jolloin moniin vanhoihin moninpeleihin ei pääse enää käsiksi. Valitettavasti uhattuna ovat monet parhaatkin pelit kautta aikojen, kuten
Star Wars: Battlefront 1 & 2 ja
Halo: Combat Evolved.

Tuoreimman teknologiatrailerin perusteella toukokuun lopulla
Ubisoftin julkaisema
Watch_Dogs näyttää PC:llä todella herkulliselta. Toisaalta, hienot grafiikat eivät tule ilmaiseksi ja Watch_Dogsin laitteistovaatimukset eivät todellakaan ole kevyimmästä päästä. Miltä näyttää, meneekö rauta Watch_Dogsin takia vaihtoon?

Kiireinen kevät on märkää ja kurjaa kuten yleensä, mutta eiköhän laiteta perjantaipärinät päälle.
Dragon Fin Soup tuo vuoropohjaisen fantasia RPG:n PC:n lisäksi kaikille uusimmille PlayStation-konsoleille (PS3, Vita, PS4). Myös Xbox One versio on mahdollinen, mutta sitä ei ole vielä vahvistettu. Dragon Fin Soupissa seikkailet alkoholisoituneella Red Robin nimisellä sankarittarella, joka on ottanut hyvin paljon vaikutteita punahilkasta. Pelimaailma niin ikään sijoittuu maailman, jossa on vivahteita erilaisista saduista ja koko maailma on jättimäisen jumal-kilpikonnan Asuran selässä. Red Robinilla on apunaan niin kättä pidempää miekkaa ja pyssyä, kuin erilaisia taikojakin, ja tämän lisäksi erilaisia kumppaneita ja lemmikkejä.

Kotimainen
ENCE eSports aloittaa jälleen oman keskusteluohjelmansa sunnuntaina 13.4.2014 klo 18:00, jolloin joukkue viettää synttäreitä. Tällä kertaa paneeli kohdentuu CS:GO-pelin ympärille vierainaan skenessä vaikuttavia henkilöitä ja keskeisin tapahtuma-aihe tulee olemaan ensi viikolla oleva
Copenhagen Games 2014.

Internetissä on muutaman päivän vellonut huhu, jonka mukaan palkintopöydät viime vuonna putsannut
The Last of Us julkaistaisiin myös PlayStation 4:lle. Nyt asiasta ei tarvi enää huhuilla, sillä
Sony vahvisti tänään pelin ilmestyvän kesällä 2014. Remasteroitu The Last of Us ottaa
PlayStation 4:n tehot käyttöön ja näin ollen näyttää, sekä kuulostaa paremmalta kuin edeltäjänsä. Tämän lisäksi pelin mukana tulee kaikki lisäsisältö mitä
PlayStation 3 -versio on saanut.

Kuten varmasti iso osa Gaming.fi:n käyttäjistä tietää, sivusto perustuu puhtaasti vapaaehtoistoimintaan. Uutisten kirjoittaminen, artikkelien väkertäminen ja kaikki muu toiminnan ylläpitäminen tapahtuu vapaa-ajalla. Toimintatavasta huolimatta ylläpitämiseen liittyy säännöllisiä kuluja, jotka ovat kasvamassa lähitulevaisuudessa, kun vanhentuva palvelinrauta tarvitsee uusia. Emme halua tukkia sivustoa mainoksilla tai ryhtyä tuottamaan muutakaan mainossisältöä. Siksipä lanseeramme
Gaming.fi Premium -jäsenyyden.

Call of Duty Ghostin maailmanmestaruus ratkeaa tänään kun Call of Duty Championship huipentuu finaaliin, jossa ratkotaan kuka lähtee kotiin 400000 dollaria rikkaampana. Xboxilla pelattavan turnauksen kakkosellekin lohkeaa 200000 dollaria kotiin viemisiksi. Kolmipäiväisessä on turnauksessa on enää kourallinen joukkueita jäljellä. Upper Bracketissä jäljellä on vielä kaksi Jenkki tiimiä, Complexity ja OpTic Gaming ratkaisevat kumpi jatkaa ensimmäisenä joukkueena finaaliin. Alemmassa loppusarjassa sinnittelee viimeinen USA:n ulkopuolelta tuleva joukkue, Trident T1dotters Australiasta.

Alkuperäisen Call of Duty: Modern Warfaren tehnyt tiimi irtisanottiin vuonna 2010 erimielisyyksien takia. Irtisanomisen seurauksena sama ydintiimi perusti uuden
Respawn Entertainmentiksi nimetyn pelistudion. Neljä vuotta myöhemmin studion ensimmäinen peli on valmis. Nappasimme lauantain kunniaksi arvosteluun Battlefieldin ja Call of Dutyn markkinoille pyrkivän Titanfallin.

Perjantaipärinät tulevat vasta iltamyöhään, mutta parempi nyt kuin ei koko viikonlopun aikana.
Xbox Call of Duty Ghosts Championships -finaaliturnaus pelataan viikonloppuna Los Angelesissa. 32 esikarsinnoista finaaliin päässyttä joukkuetta metsästää pääpalkintona olevaa 400 000 dollarin pottia. Kaiken kaikkiaan palkintorahoja jaetaan miljoonan dollarin edestä. Turnaus aloitetaan neljän joukkueen lohkoista, joista kaksi parasta jatkaa playoff -kierroksille, joka pelataan double elimination -periaatteella. Matseja pääsee seuraamaan tänään suoranan kello 18:00 alkaen
MLG:n sivuilta.

Pelaajien aamukahvit läikkyivät tänään törmättyään pelimaailman uutispommiin, jonka mukaan virtuaalilasien valmistaja
Oculus Rift myytiin
Facebookille. Kaupan summaksi tuli tukevat kaksi miljardia, josta 400 miljoonaa ovat käteistä ja loput osakkeita.